sunnuntai 11. marraskuuta 2007

Ankkaraamen

Tämä maultaan hyvin mieto raamen korostaa jotenkin aivan täydellisesti ankan melko voimakasta makua. Suosikkini, ehdottomasti.


2:lle
200-300g ankanrinta nahkoineen
2 tl shichimiä *
½ tl suolaa
½ tl sokeria
nuudeleita
1 l kasvislientä **
2 kourallista karkeasti pilkottua paksoita tai minipinaattia tai pientä kiinankaalia
4 puhdistettua kevätsipulia ohueksi viipaloituna


Esivalmistele ankka leikkaamalla varovasti pieniä viiltoja sen nahkaan. Sekoita shichimi, suola ja sokeri laakeassa kulhossa ja aseta ankanrinta marinadiin nahkapuoli alaspäin. Pane kulhon päälle painoksi lautanen ja jokin muu painava esine. Laita painojen alla oleva ankka jääkaappiin marinoitumaan tunniksi, tai yöksi, mikäli mahdollista.

Ennen ankan kypsentämistä kuumenna parilaa tai paistinpannua keskilämmöllä 1-2 minuuttia, kunnes pannu on erittäin kuumaja melkein savuaa. Kypsennä ankkaa nahkapuoli alaspäin 5 minuutin ajan, käännä ja kypsennä toiseltakin puolelta 3 minuuttia tai kunnes liha on kypsää. Ota ankanrinta sivuun, kääri folioon ja anna levätä noin 5 minuuttia.

Tarjoilua varten keitä nuudeleita runsaassa kiehuvassa vedessä 2-3 minuuttia. Valuta nuudelit ja jaa ne kahteen kulhoon. Kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi, lisää paksoi/kiinankaali ja keitä n. minuutin verran. Kauho sitten liemi nuudeleiden päälle. Tarkista mausteet. Viipaloi ankka ohuiksi, hieman vinoiksi viipaleiksi. Asettelle ankka- ja kevätsipuliviipaleet nuudelipedille.

Valmis.

--

* shichimi eli seitsenmauste on jauhettu maustesekoitus, joka sisältää chilipippuria, mustapippuria, kuivattua appelsiininkuorta, seesaminsiemeniä, unikonsiemeniä, nori-levälastuja ja hampunsiemeniä. (En ole löytänyt tätä vielä mistään kaupasta, en tosin ole Tokyokanista kysynytkään, mutta olen tehnyt itse jotain vastaavaa sekoittamalla lähinnä viittä löytämääni maustetta huhmaressa: chiliä, mustapippuria, seesamin- ja unikonsiemeniä sekä noria. Ihan hyvää on tullut.)

** kasvisliemi: katso aiempi postaus chili-naudaliharaamenista.

--

Lähde: Wagamama -keittokirja

2 kommenttia:

Tusla kirjoitti...

Kaunista! Ja en yhtään epäile, varmasti myös herkullsta.

Jaana kirjoitti...

Ankka on niin hyvää. Ja tuo maustesekoitus on ihan uusi idea meikäläiselle, kiitos siitä :-)