keskiviikko 17. lokakuuta 2007

Puolukka-mantelitorttu

Äkillisen leivoshimon seurauksena syntyi seuraava, suorastaan hurmaava torttunen. Ohje Kaarina Roinisen kirjasta Parhaat Kotileivonnaiset.

Puolukka-mantelitorttu

Pohja:

100 g margariinia tahi voita
1 dl sokeria
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3/4 dl maitoa

Päälle:

3-4 dl jäisiä puolukoita

Pinnalle:

25 g voita
1 rkl vehnäjauhoja
1/2 dl sokeria
1 rkl maitoa
sopivasti mantelilastuja

Pohja:

Vatkataan rasva ja sokeri vaahdoksi. Itse tykkään sulattaa rasvan osittain ennen sokerin lisäämistä, jolloin sokeri ja rasva vatkatessa muodostavat ilman kanssa mahdollisimman homogeenisen seoksen ---> kuohkea ja pehmeä pohja. Vaahtoon lisätään yksitellen munat, sekoitetaan hyvin - mutta ei liikaa, ettei taikina juoksetu. Sekoitetaan keskenään leivinjauhe ja vehnäjauhot ja lisätään suht nopeasti taikinan alkuun, sekoittaen taas. Viimeiseksi lisätään maito (sekoitetaan). Levitetään taikina halkaisijaltaan 22-24 cm:n irtopohjavuokaan ja ripotellaan puolukat päälle. Paistetaan 200 asteessa 25 minuuttia uunin alimmalla ritilätasolla.

Kuorrutus:

Kiehautetaan aineet, mantelilastuja lukuunottamatta, keskenään koko ajan sekoittaen, kaadetaan seos ohuena nauhana tortun pinnalle ja ripotellaan päälle mantelilastuja. Paistetaan uunin ylimmällä ritilätasolla vielä 10-15 minuuttia. Annetaan jäähtyä ainakin hetki.

Oli aikasta hyvää.

Pahoittelen kuvan puuttumista, blogger pisti kampoihin.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Haeskelin netistä ruoka-aiheisia foorumeita, mutta en löytänyt yhtään hyvää paikkaa, joten päätimme kaverin kanssa tehdä foorumi kaikille ruokaa rakastaville (ja hiukan muillekkin). Olisi kiva jos voisit käväistä tutustumassa ja ehkä jopa jäädä tuottamaan sisältöä sivustolle. Aktiivisia käyttäjiä kaipaamme, ja muutama moderaattorikin olisi hyväksi. Olisi suuri kunnia jos tulisit tutustumaan. :)

http://forum.unimaa.net

- Timppa