maanantai 1. lokakuuta 2007

Perunalaatikko

Ei ehkä ulkonäöllä pilattu, mutta maukkauden pyhä loota. Kaikki maailman ruuat mukaan laskien tämä perunalaatikko on varmaankin lempiruokani.



(keskikokoiseen uunivuokaan)
n. 10 keskikokoista perunaa
400 g jauhelihaa
300 g porsaan kylkisiivuja
2-3 valkosipulinkynttä
n. 1 l vahvaa lihalientä
broilerimaustetta (<-tämä on tärkeää), mustapippuria, ehkä suolaa

Viipaloidaan puolet perunoista uunivuokaan. Leikataan muutama kylkisiivu pienemmiksi paloiksi ja paistetaan pannulla kullanruskeiksi ja maustetaan suolalla, lisätään jauheliha ja maustetaan valkosipulilla ja broilerimausteella. Jauhelihan voi maustaa hyvin reippaasti, koska se maustaa koko laatikkoa. Lisätään jauheliha vuokaan ja viipaloidaan loput perunat päälle. Valmistetaan paistinpannulla lihaliemi (ihan kuutioista), jolloin saadaan loputkin mausteet mukaan, ja kaadetaan perunoiden päälle uunivuokaan. Lientä tulisi olla noin puoleen väliin vuokaa.

Paistetaan 200-220 asteessa puoli tuntia ja lisätään laatikon päälle loput kylkisiivut limittäin. Paistetaan vielä 20-40 minuuttia, kunnes perunat ovat kypsiä ja kylkisiivut kullanruskeita ja rapeita (ei veteliä lötköjä).

Valmista.


--
Lähde: isä (isä käytti pekonisiivuja ja vähemmän lientä, mutta minun on parempaa. jesh! [ensimmäinen ruoka, jonka opettelin laittamaan])

1 kommentti:

Hanna kirjoitti...

Kiva ohje, tuli ihan lapsuusajat mieleen kun kotona tehtiin uunipottua. Täytyykin kokeilla heti kotona tänään!